Sanon nyt heti, että Matin kanssa on kaikki hyvin. Räjähdysherkkyys johtuukin sitten kaikesta muusta, tai ei nyt ihan kaikesta. Lähinnä vain omasta itsestäni ja omista ratkaisuistani. Olen niin täynnä tätä paikkaa, näitä ihmisiä, kuvittelemiani odotuksia ja asetuksia. Ihan kuin mua työnnettäisiin johonkin nurkkaan ja kuristettaisiin lujaa. Yritetään sitouttaa johonkin, minkä osaksi en halua. Olen totaalisen täynnä ja mua oksettaa. Tuntuu, että mua pitää hengissä ainoastaan tavoite päästä täältä pois. Mä en kestä kuulla enää yhtäkään juttua siitä kuinka kaikki on suunniteltu valmiiksi 30 vuoden päähän. Mä en halua omistusasuntoa, mä en halua lapsia, mä en halua ruusunpunaisia kirkkohäitä enkä varsinkaan halua eläkketyöpaikkaa jossain haisevassa kirjanpitotoimistossa kivan matkan päässä kotoa päiväkotien vierestä, lasten koulumatkan varrelta, kivan marketin kupeesta. Mua väsyttää ja haluaisin vain pois. Just nyt. Ahdistaa ja vituttaa ja on niin saatanan yksinäinen olo.

Onneksi on Sun Gym ja sen jumpat. Jumpat on sen uvoksi niin tärkeitä mulle, että sen yhden tunnin ajan voin keskittyä vain itseni päihittämiseen ja unohtaa kaiken muun.

Mä täytän tänä vuonna 24. Mun pitäis jo olla aikuinen, mutta mä en halua. Haluaisin vain lähteä vaikka öidin luo ja nukahtaa sinne. Tahallaan unohtaa itseni sinne, josta kukaan ei mua löytäisi ja jossa kukaan ei vaatisi ja odottaisi multa mahdottomia, paitsi minä itse, eli eihän siitäkään mitään hyötyä olisi. Asetan itse itselleni sitoumuksia, stressiä ja vaatimuksia, joita en edes halua, mutta sitä kuvittelee haluavansa tai sitä pitäisi haluta.

Nyt mä vain odotan, että koulu olis pian ohi ja olis vapaa lähtemään täältä pois.